sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Ravinnosta - lomalla ja arjessa
















Täällä lomalla tulee syötyä hyvin säännöllisesti samoihin kellonaikoihin ja aika paljon samantapaisia ruokia joka aterialla. Aamiaiseni sisältää yleensä joka aamu munakkaan tai munakokkelia, lämpimiä vihanneksia, tomaatti/kurkkupohjaista salaattia, palan juustoa, viipaleen kinkkua ja tuoreita hedelmiä, myös dim sumia on tullut muutamana aamuna maistettua. Juon myös joka aamu sitruuna-yrttivettä, mustaa teetä ja siihen päälle vielä vihreää teetä. Istumme aamiaisella yleensä tunnin verran kaikessa rauhassa lehtiä selaillen, jutellen ja maisemia ihaillen, ja kaunista klassista musiikkia kuunnellen.

Uima-altaalla olen tilannut erilaisia hedelmä/vihannespohjaisia kylmiä juomia mm. appelsiini-porkkana, pinaatti-salaatti-ananas, ananas-sitruunaruoho tai kookosvettä. Niistä saan osan päivän kasvisannoksista ja juoma viilentää kivasti lämmössä ja kosteudessa. 

Lounaaksi olen tilannut monena päivänä vesimeloni-fetasalaatin, sen enempää en ole kaivannut lounasaikaan, aamiaisen ollessa kuitenkin vähän tuhdimpi. 

Illallisella olen syönyt vain kalaa ja äyriäisiä, lisukkeena kasviksia tai paistettua riisiä.

Vatsa on voinut hyvin, olo on suht kevyt ja energinen. Täällä tulee joutua jo kuumuudenkin takia runsaasti vettä, joten kroppa ja iho kiittävät.

Kotona loman jälkeen aion etsiä uutta tietoa maittavista kasvisruokaohjeista, koska kasvisten lisääminen ruokavalioon päivittäin on tavoitteena. Uusia reseptejä ja keittokirjoja hankintalistalla on myös, kuten myös pinterestiin keräämieni ohjeiden käytön aloittaminen ja ylipäätään uusien ruokailukokemusten hankkiminen. Järjestän arjen niin, että se kannustaa liikkumaan ja syömään terveellisesti. On ollut ihanaa aloittaa uusi vuosi lomaillen, olen saanut koottua ajatuksia yhteen, kirjattua niitä ylös ja voinut hyvin kaikin puolin. Tästä on hyvä jatkaa hyväksihavaittujen tapojen kanssa arjessakin! Tämä vuosi keskittyy kaikinpuoliseen hyvinvointiin ja oman kehon tarpeiden kuunteluun.

Mitä ajatuksia sinulla on oman ruokavaliosi suhteen? Teitkö jotain muutoksia siihen vuoden vaihteessa vai jatkoitko vanhalla hyväksi havaituilla? Osaatko kuunnella minkälaista ravintoa kehosi kaipaa eri vuodenaikoina tai vuorokauden aikoina?

Nautitaan hyvästä ja ravintorikkaasta ruoasta ja juomasta! 
Sellaisesta joka sopii juuri Sinulle. 

4 kommenttia:

  1. Ihan herahtaa vesi kielelle, kun katselee noita ihanuuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkuja jos jonkilaisia kyllä, mutta nyt jo kaipaan takaisin omalle jääkaapille tuttujen ruokien pariin. :)

      Poista
  2. Ilta päättyi vielä suklaakonvehteihin, mutta aamu alkoi jo kinkkumunakkaalla ja kasviksilla, päivä jatkuu vettä ryystäen ja salaatilla :) Vesi kielellä katselen noita hedelmiä ja muistelen menneitä eksoottisia herkutteluja, slurps.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hedelmät, ah niin makeita ja kypsiä täällä! Kotona täytynee jatkaa pakastemarjojen kanssa paremman puutteessa.

      Poista