sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Siemennäkkäri


Vihdoinkin sain tehtyä itse siemennäkkäriä! Erilaisia ohjeita oli kertynyt monia, mutta sitten siskoni vinkkasi Risentan valmiista siemennäkkäriseoksesta. Ilmeisen suosittua, koska tämä oli viimeinen pussi hyllyssä eilen. Vaikka olen muutenkin kova käyttämään erilaisia siemeniä, jyviä, pähkinöitä ja leseitä jogurtissa ja smootheissa, niin tämä tuntui mulle sopivalta vaihtoehdolta, kuin että ostaisin viisi kuusi erillistä pussia. Tämän pussin hinta oli alle 4 euroa.


Pussin sisältö vain kulhoon, päälle 4 dl kiehuvaa vettä ja 3 rkl öljyä (laitoin oliiviöljyä). Seos levitetään uunipellille (tästä tulee kaksi pellillistä) ja paistetaan 150 asteen kiertoilmauunissa 50 minuuttia tai tavallisessa uunissa 170 asteessa sama aika. Anna jäähtyä hetki ja taittele sitten sopiviksi annospaloiksi.







Seoksen tasoittaminen pellille tarpeeksi ohueksi levyksi onnistui parhaiten leivinpaperin avulla painelemalla.




Tuli todella hyvää ja helposti! Ensikerralla aion lisätä päälle sormisuolaa tai yrttejä, esim rosmariini tai timjami voisi sopia hyvin. 


Leppoisaa sunnuntaita!

6 kommenttia:

  1. Aion kokeilla! Kiitos vinkistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen todella! Kerro sitten mitä pidit. Ollaan rouskutettu aika reippaasti näkkäreitä, kohta saa tehdä lisää, niin hyvää oli! 😉

      Poista
  2. Joo, kerron. Kunhan eka löydän kyseisiä pusseja kaupasta...

    VastaaPoista