tiistai 8. lokakuuta 2019

Mökki valmiiksi talvea varten

































Tiistaita jo viedään, viikko hyvässä vauhdissa siis. Viime viikonloppuna valmistelimme mökkiä talvea varten. Käymme talvellakin noin kerran kuussa tai tarpeen mukaan lumitilanteen mukaan poistamassa lumet katoilta ja katsomassa että kaikki on muutenkin kunnossa. Ruska oli kauneimmillaan nyt, ja sää oli oikein monipuolinen: satoi räntää ja rakeita, tuuli kovaa ja aurinko paistoi ja kylmääkin oli. Mutta onneksi alkoholiton Blossa viime kaudelta löytyi kaapista ja sauna lämmitti.

Tässä meidän talvivalmistelut mökillä:
  • pihan haravointia jokaisena kolmena päivänä, puissa on edelleenkin paljon lehtiä, joten ihanaa meditatiivista haravointia vieläkin tiedossa
  • myös terassit putsattiin lehdistä, jokaisena kolmena päivänä
  • rännien tyhjennys lehdistä
  • pihakalusteet siirrettiin syrjemmälle suojaan
  • aurinkovarjo nostettiin sisälle
  • laituri ja laiturin silta nostettiin rannalle
  • kynttilävarastot täydennettiin
  • lakanat ja pyyhkeet tuotiin pesuun
  • jätettiin ilmalämpöpumppu puhaltamaan ja pitämään noin kahdeksan asteen lämpöä sisälle 
  • toinen ns. juomajääkaappi on otettu jo edellisellä kerralla pois päältä
  • ensi kerralla tyhjennetään toinenkin jääkaappi ja osa kuivaruokakaapista

2 kommenttia:

  1. Niin ihania syysmökkeilytunnelmia välittyy kuvissa ja listassa ruudun taa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kyllä syksy on ihanaa aikaa, mökilläkin, varsinkin nyt kun väriloisto on mitä upein!

      Poista