keskiviikko 23. elokuuta 2017

Fit for fifty

#FITFORFIFTY













Nyt on vajaa kolme vuotta siihen kun täytän viisikymmentä! Se tuntuu tällä hetkellä isolta rajapyykiltä sekä henkisesti että fyysisesti. Kaikenlaista on tullut tehtyä oman hyvinvoinnin eteen, ja olen myös ollut tekemättä mitään sen suuremmin asian eteen. 

Nyt kuitenkin alkoi taas vyötäröä kiristämään sen verran paljon ja oma kuvan katsominen peilistä ottamaan päähän, että jokin pysyvämpi ratkaisu asiaan on löydyttävä. Mietiskelin asiaa paljon lomalla, mietin mitä haluan, miltä haluan että minusta tuntuu, mutta myös miltä haluan näyttää, miten haluan voida. 

Johtopäätös: enemmän liikuntaa, vähemmän herkkuja. Näillä mennään! Otin itsestäni aloituskuvat ja mitat, mutta palataan niihin sitten myöhemmin. Pääasia on siis kohottaa kuntoa ja sitä myöten voida paremmin ja olla energisempi, kehon kiinteytyminen ja kilojen pudottaminen saavat tulla siinä sivussa. Kohtuus siis kaikessa.

Ajelin sauvarinnetreenistä kotiin yhtenä helteisenä iltana viime viikolla ja katselin kun ihmiset istuskelivat terasseilla drinkeillä ja ajattelin, kuinka mukavaa olisi nyt istua tuolla kesämekossa ja nauttia kylmää valkoviiniä ehkä elokuun viimeisenä lämpimänä iltana, mutta samantien ajattelinkin, että mulla on nyt just näissä hikisissä treenivaatteissa ja pää märkänä niin huippufiilis, että mieluummin näin. Kuten siskoni asian hyvin kiteytti: "drinkki antaa hetken hurmaa, mutta liikunnasta saa monen tunnin ja päivän hyvän fiiliksen!" Näin se vaan on! 

ps. reilun viikon liikunnat tässä: kuntosalilla pari kertaa lihaksia vahvistamassa sekä keskivartalotreeni että kehonhuoltoa, ohjatussa porrastreenissä Tuomiokirkon portailla, juoksulenkillä, ohjatussa sauvarinnetreenissä Malmikartanonhuipulla, uimassa Altaalla ja puistojumpassa...eli hyvinkin monipuolista ja vaihtelevaa liikuntaa! Seuraavalla kerralla 'Fitforfifty'-kirjoituksessa kerron arkiliikuntani lisääntymisestä.


2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! I'll try. Ja just kun olin päässyt hyvään vauhtiin, niin iski syksyn eka nuha. Plääh!

      Poista