perjantai 24. toukokuuta 2019

Mökkiprojekti: laiturin korjaminen ja uudet uimaportaat










Hyvää huomenta viikonlopun alkuun! Niin on hämärää nyt, että sytytin kynttilät tähän ruokapöydälle kotona. Pähkäilemme vielä lähdemmekö mökille vai emme, kun on luvattu sadetta ja viileää ja ehtisimme nyt olla vain viikonlopun. Toisaalta sitten voisi istua takkutulen ääressä, kuunnella sateen ropinaa ja saunoa kynttilän valossa ja uida sateessa. Toisaalta kotona ja kaupungissakin olisi asioita hoidettavana. Valintoja, valintoja.

Laituri ja uimaportaat olivat kärsineet hieman talvenaikana, mm. osa ponttooneista oli irronut ja puiset portaat haljenneet. Ei auttanut muu kuin irrotttaa laituri sillasta ja hilata se rantaan. Laituri on sen verran kookas ja painava, että jouduimme kiinnittämään laiturin köydellä auton peräkoukkuun ja vetämään sen rantaan. Lisää haastetta toi laiturin alla oleva iso kivi ja veden mataluus tällä hetkellä. Sitten piti vielä saada laituri nousemaan ylös turvallisesti sen verran, että sen alle mahtui kiinnitämään irronneet pontonit. Kaikki sujui mallikkaasti aikamoisen pähkäilyn jälkeen ja lopulta laituri oli kuin olikin omalla paikallaan takaisin. Edes kuvia ei tullut otettua eri vaiheista, niin paljon tuo homma vaati fyysisesti että henkisesti. Olin jo monta kertaa soittamassa johonkin firmaan, joka tulisi auttamaan meitä, mutta kahdestaan vaan selvittiin tästäkin.

Vanhat puiset uimaportaat olivat haljenneet niin pahasti, että niitä ei voinut korjata, joten olimme tilanneet uudet niiden tilalle. Ja nuo ovat nyt sellaiset jotka saa helposti nostettua pois. Ja oli tietysti hölmöä jättää puiset portaat talveksi paikoilleen, mutta niiden irrottaminen oli nytkin varsinainen operaatio. 

Tämä oli selvästi isoin ja stressaavin urakka mitä tänä keväänä piti tehdä. Loppu hyvin kaikki hyvin, jonka jälkeen olikin kiva viedä kansituoli laiturille ja istahtaa nauttimaan auringosta.

Kivaa viikonloppua ja katsotaan missä sen päädymme viettämään,
Johanna

2 kommenttia:

  1. Pitelen peukkua mökkiviikonlopulle -sateenropinoineen, kynttilöineen ja takkatulineen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stadin jäätiin nyt kuitenkin; uskon että sateisia mökkipäiviä tulee vielä tänä kesänä! ;)

      Poista