sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Mökkiprojekti: terassiportaiden uusiminen
















Tämän kevään/kesän isoin muutos/korjausprojekti oli saunalta laiturille vievien terassiportaiden uusiminen kahden "askelman" verran. Ns. askelmia on yhteensä neljä, joista kaksi alinta on vielä hyvässä kunnossa. Jäimme nyt kuitenkin miettimään pitäisikö nekin uusia samalla kun nämä kaksi ensimmäistä saatiin niin juohevasti ja ilman ongelmia tehtyä. Nähtäväksi jää!

Laudat olivat täysin lahoja toisesta päästä ja kehikotkin surkeassa kunnossa. Homma alkoi siis purkamisella ja uusien lautojen hankkimisella. Purku vaiheessa mittasimme laudat ja kehikot. Kuvasimme myös kehikot ennen niiden purkua kokonaan. 

Askelmien alla oli suojakangas, joka oli ihan hyvässä kunnossa, joten sitä ei ollut tarvetta vaihtaa, harjasin sen vain puhtaaksi maa-aineksesta.

Toisen askelman alta paljastui kivi, joten alemman askelman tukipuut jouduimme laittamaan vähän eri kohtiin kuin ylemmän, koska emme halunneet alkaa sahaamaan tukipuuta ohuemmaksi, kuten edellisen omistajan kehikossa oli ollut. 

Mittaushommien jälkeen alkoi sahaaminen, johon mieheni hankki jiirisahan. Käsisahalla tällaisen lautamäärän sahaaminen olisi vienyt tuhottomasti aikaa ja tulos ei olisi ollut näin tasainen. Ja jiirisahalle on varmasti vielä käyttöä - seuraavaksi rakennetaan huussiin portaat tästä projektista ylijäävistä laudoista. Nyt portaiden virkaa huussin edessä toimittavat kaksi eurolavaa.

Homma sujui hyvin kolmistaan, kun tytär oli kanssamme tekemässä ja oli niin kivaa tehdä yhdessä. Minä huolehdin perinteisesti kahvi- ja lounastarjoiluista projektin edetessä. Yhdessä tekeminen, pähkäileminen ja valmiin lopputuloksen näkeminen - parasta perheaikaa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti