keskiviikko 14. elokuuta 2019

Kuunteletko podcasteja? Tässä kuusi suosikkiani







Aurinkoista keskiviikkoiltapäivää!

Kuvat eivät nyt mitenkään liity aiheeseen mistä ajattelin kirjoittaa; ne ovat nyt kuitenkin mökiltä. Toisessa on isännän/emännän viiri ja toisessa soutuvene. Molemmat asioita mitkä kuuluvat mielestäni mökille. 

Mietimme viime kesästä asti minkälaisen viirin hankkisimme mökin lipputankoon. No, asia ratkesi kun vanhempani tulivat käymään ja toivat lahjaksi minun sukuni sukuviirin. Kaunis sinivalkoinen viiri, jossa on suvun logo. Siellä se nyt lipputangossa aina liehuu kun olemme paikalla. 

Soutuveneen ostimme käytettynä ystäviltämme, joilla ei enää ollut sille tarvetta. Taas kun avaa suunsa oikeassa paikassa oikeaan aikaan, niin homma rullaa eteenpäin. Uutta soutuvenettä emme missään tapauksessa olisi ostaneet, vaan etsimme koko ajan käytettyä sellaista. Nyt sellainen on ja tekee tuosta mökkirannasta täydellisen.

Mutta nyt itse aiheeseen eli podcasteihin. Jokunen vuosi sitten en ollut kuullutkaan mistään podcasteista tai jos olin, niin ajattelin, että taas jokin uusi somekanava mitä "pitää" alkaa seuraamaan ja käyttämään. No, kunnes sitten legendaariset Noora&Noora blogin lopettamisen jälkeen alkoivat tuottamaan podcastia, pääsin minäkin podcastien maailmaan mukaan. Perjantain parhaat -podcast vinkkaa viikon parhaista löydöistä sukkahousuista ravintoloihin, hyvistä lenkkipoluista sarjoihin ja kirjoihin. Perjantain parhaat on tosiaan Noora&Noora -blogista tuttu konsepti, jota rakastin vuodesta toiseen ja jäin kaipaamaan kun blogi jäi määrittelemättömälle tauolle.

CoConainen podcastia pitävät kaksi viisikymppistä naista, jossa he keskustelevat naisille tärkeistä asioista kevyesti, mutta myös kantaaottavasti. Aiheet liittyvät aikuisiän elämään, hyvinvointiin, työelämään ja päivänpolttaviin trendeihin sopivan keveällä otteella. Tätä podcastia suosittelen kun haluat nauraa, kuulla iloista puheensorinaa ja saada itsesi hyvälle tuulelle.

Terveys edellä on podcast, jos sinua kiinnostaa oma hyvinvointi, ketäpä ei kiinnostaisi. Podcastia tekee radiostakin tuttu Sanna Mämmi. Sanna juttelee terveydestä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin näkökulmasta: aivot, aistit, mieli, keho ja sen toiminnot. Sannalla on rauhallinen ja rauhoittava ääni, joten tätä podcastia suosittelen kun haluat rauhoittua ja tasata hengitystä.

Leadcast - Inspiroivia uratarinoita on podcast, jossa kokeneet juristit Maria ja Essi menevät pintaa syvemmälle ja keskustelevat vaikuttavien yritysjohtajien ja ammattilaisten kanssa uran kohokohdista ja pohjanoteerauksista, hyvistä ja huonoista neuvoista, kaikesta siitä mitä johtajuus tarkoittaa ja edellyttää. Jos kaipaat motivaatiota tai inspiraatiota omalle urallesi tai työelämään ylipäätään, suosittelen kuuntelemaan podcastia. Vaikka et olisi johtoasemassa, tässä podcastissa käsitellään työelämän asioita, joista on jokaiselle hyötyä ja auttaa ehkä myös ymmärtämään omaa esimiestä. 

Mimmit sijoittaa -podcastissa puhutaan rahasta, sijoittamisesta, säästämisestä ja kaikesta mitä kaupunkilaismimmin elämään kuuluu. Suosittelen ehdottomasti. Itse sain tätä podcastia kuunneltuani inspiraation säästämiseen ja erityisesti miten se kannattaa tehdä.

Ruokatunti on podcast kaikille ruoan ystäville. Kaikille, jotka haluavat tietää uusimmat ruoka- ja ravintolamaailman tuulet ja saada vinkkejä vaikkapa täydellisen ramenkeiton tekoon. Podcastia vetävät Meri-Tuuli Väntsi ja Pipsa Hurmerinta ja lähes joka jaksossa on joku vieras ruokamaailmasta.

Missä ja milloin sitten kuuntelen podcasteja? Lähestulkoon pelkästään autossa. Riippuen ajomatkan pituudesta valitsen sopivan podcastin. Osan näistä voi jättää hyvin kesken, mutta esim Leadcastin ja Mimmit sijoittaa haluan kuunnella kerralla koko jakson, joten nämä valitsen kun tiedän että on pidempi ajomatka edessä. 

Olisi kiva kuulla oma suosikki podcastisi ja missä yleensä kuuntelet podcasteja? 

Inspiroivin terveisin,
Johanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti