sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Viikonlopun brunssi

Viikonloppuisin on aina välillä kiva nähdä vaivaa vähän enemmän aamiaisen tai brunssin eteen! Ja kun syö runsaammin aamulla, voi lounaan jättää väliin tai syödä vain jotain pientä, jos illalla on vielä tiedossa herkuttelua, kuten meillä oli tiedossa tämän brunssin jälkeen.

Valmistelin tämän brunssin ruokia jo edellisenä iltana, niin aamuun ei jäänyt niin paljon tekemistä.


Leipäkorissa on ciabattaa, sellainen esipaistettu, joka paistetaan kypsäksi itse. Kotiin leviää ihana tuoreen leivän tuoksu.
Ylimmäisessä purkissa on anopin tekemää kuningatarhilloa. 
Kulhossa chilimajoneesia, jonka tein lisäämällä Hellmansin majoneesiin tuoretta chiliä, paprikajauhetta, tomaattipuretta, suolaa, pippuria ja viskiä; kaikki aineita noin ruokalusikallinen pariin desiin majoneesia. 
Pienissä neliönmuotoisissa kipoissa on minttupestoa. Minttupestoon tulee ruukullinen tuoretta minttua, ruukullinen tuoretta basilikaa, pinjansiemeniä tai manteleita paahdettuina, valkosipulia, parmesanjuustoa, mustapippuria, puolikkaan limen mehu ja oliiviöljyä. Soseuta muut ainekset ensin esim tehosekoittimessa ja lisää sitten öljyä ohuena nauhana, kunnes koostumus on sopivan tahnamainen.
Lohi on carpaccio-tyyliin tehtynä, tällä kertaa japanilaisittain. Leikkaa tuore lohi ohuen ohuiksi viipaleiksi ja asettele kauniisti lautaselle. Sekoita lasissa 2 tl öljyä, 2 tl soijaa, 2 tl riisiviinietikkaa ja 2 tl wasabia sekä puolikkaan limen mehu. Kaada juuri ennen tarjoilua lohen päällle, koristele kapriksilla ja kevätsipulilla. Lohen seuraan sopii hyvin myös avokadokuutiot, joiden päälle lorautin tilkan tuota samaista kastiketta.


Chilimajoneesi ja minttupesto herkuteltiin savulampaan kanssa. 
Lisäksi nostin pöytään edelliseltä illalta jääneet vihreät parsat, joiden päälle lorautin vähän oliiviöljyä ja balsamicoa. 
Alimmaisessa kulhossa on porkkanasalaattia. Leikkasin porkkanat ohuiksi viipaleiksi, kuten myös punasipulin. Sekoitin joukkoon tuoretta minttua ja lehtipersiljaa, myös korianteri ja tuore inkivääri toimivat hyvin porkkanan kanssa. Kastikkeeseen laitoin öljyä, limemehua ja hunajaa, ja annoin marinoitua yön yli jääkaapissa.


Kaikki yläolevat herkut valmistin jo edellisenä iltana, paitsi lohen vasta aamulla ja yläkuvassa olevan munavuoan, jossa on siis voidellussa vuoassa yhden munan lisäksi kevätsipulia ja pinaattia kevyesti paistettuna, tilkka kermaa ja ripaus parmesanjuustoa, mustapippuria ja suolaa. Paistoin 200 asteen uunissa vesihauteessa 20 minuuttia, jolloin keltuainen ehti kypsyä, mutta jos pitää enemmän löysästä keltuaisesta, riittänee uunissa 12-15 minuuttia. Kokeilemalla tietää parhaiten, kun kaikki uunitkin käyttäytyvät vähän erilailla.

Juomina raikasta vettä, karpalomehua sekä English Breakfast ja vihreää teetä.

Tumman lilan väriset tabletit ovat Pentikin huovutetut, jotka minulla myös mustina.


Herkullisia ja pitkiä brunsseja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti