keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Matosaari ja nokkosletut

Eilinen iltakävely koiran kanssa suuntautui läheiseen Matosaareen. Matosaari kuului Degerön kartanoon vuoteen 1798 asti, jolloin saari siirtyi silloin perustettuun Jollaksen kartanoon ja saari oli osana rannikon puolustusta. Saari muuttui niemeksi 1800-luvun lopulla, kun se yhdistettiin kannaksella mantereeseen ja siirtyi siviilikäyttöön. Saaren pohjoispäässä on alueelle ensimmäisenä rakennettu hirsirakenteinen huvila, joka on nykyään Helsingin Meripelastusyhdistyksen käytössä. Alueella on nykyään muutama vanha puuhuvila, mutta suurin osa taloista on uudisrakennuksia. Kannakselta on upeat näkymät moneen suuntaan, avomerelle asti.





Kuvat eivät ole  kovin kesäisiä, ehkä enemmänkin syksyisiä, mutta minkäs teet näille Suomen suven keleille.


Hennot, vaalean vihreät nokkoset kertovat kuitenkin että on kevät, kohta jo kesä. Niitä sitten poimin pussillisen mukaan.



Pikainen ryöppäys ja lettutaikina turpoamaan. Tulipa ihanan makuisia, terveellisiä ja täyttäviä lettuja! 



Nokkonen  sisältää rautaa, kalsiumia, C-vitamiinia ja proteiinia. Nokkonen on kaikista vihanneskasveista ravintopitoisin ja terveellisin. Nokkonen auttaa moneen vaivaan, kuten vähentää anemiaa, laskee verenpainetta ja verensokeria, edistää suolen toimintaa ja poistaa mm raskasmetalleja. Siis superfoodia kerrakseen!

2 kommenttia: