maanantai 30. lokakuuta 2017

Asetelmia





On ollut vaikea löytää paikkoja asetelmille täällä uudessa kodissa, vaikka paikkoja on, mutta jotenkin sitä miettii niitä vanhoja paikkoja ja mahdollisuuksia mitä oli vanhassa kodissa. No, sain vihdoinkin hankittua itselleni tuollaisen lasikuvun. Sisälle laitoin vanhan hopeisen lautasen päälle muutaman sileän rantakiven ja pieniä käpyjä.

Kynttilät ja kukat tuovat myös kaunista tunnelmaa, ja kynttilöitä meillä palaakin lähes aina kotona ollessa. Nythänne parhaat kynttiläkelit ovatkin alkamassa, joten täytyy käydä varastot täydentämässä taas.

Reipasta viikkoa pimeydestä huolimatta!

4 kommenttia:

  1. Tuo pikkuinen kupu on tosi söpö! Onneksi päädyit ostamaan sen. Omani, selvästi isompi, on vaikea "täyttää". Moni juttu näyttää sen sisällä ihan liian pieneltä. Nytkin siellä on sitten iso pöytä kynttilä ja miksi? Eihän sitä voi siellä edes polttaa! :) Joulun aikaan ajattelin laittaa sinne taas hyasintin tai vastaavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monilla olen nähnyt kuvun sisällä kynttilän, mikä on tosi kaunista, mutta epäkäytännöllinen tietty. Hyasintti on varmasti kaunis sen sisällä! Kohta joulunodotus voi alkaa kunnolla. :)

      Poista
  2. Kauniita tunnelmia, tulee kivasti hiipien jouluinen fiilis niitä katsellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä se jouluinen tunnelma alkaa pikkuhiljaa välittymään joka paikassa!

      Poista