tiistai 16. tammikuuta 2018

Terveellisempi makaronilaatikko kikhernepastasta



Arkena tehdään edelleen samoja perusruokia kuin aiemminkin, mutta nyt terveellisempinä versioina, kun tässä on koko perheellä 'voi paremmin' - muutos menossa. Makaronilaatikosta riittää hyvin pariksi päiväksi, kun tekee ison vuoallisen.

Tähän käytin kikhernemakaronia tavallisen makaronin sijaan. Kaupan hyllystä löytyy kikhernepastojen lisäksi mm. tattaripastaa. Nämä erikoistuotteet ovat hieman kalliimpia kuin tavallinen kaupan oma alle euron maksava makaronipussi, mutta itse olen ainakin valmis maksamaan omasta hyvinvoinnistani vähän enemmän. Näiden pastojen maussa ei juurikaan ole eroja, pitävät vatsan kylläisenä pidempään tosin, enkä saa turvotuskohtausta, mitä tavallisesta vehnäpastasta tulee helpostikin.

Lisäsin myös tähän makaronilaatikkoon kesäkurpitsakuutioita jauhelihan ja makaronin joukkoon. Tällä kertaa käytin naudan jauhelihaa, mutta yhtä hyvin karitsan, broilerin tai kalkkunan jauheliha sopii makaronilaatikon valmistamiseen. Kahden munan munamaitoon käytin mantelimaitoa ja juustoraastetta laitoin tavallista vähemmän. Lisäksi olisi voinut laittaa vielä linssejä tai papuja tuomaan ruokaisuutta, ja kylläisyyttä vatsaan.

Olen varustanut keittiön kuivaruokakaapin erilaisilla pahvirasioissa myytävillä, heti käyttövalmiilla (vain huuhtelu) linsseillä, pavuilla ja kikherneillä, myös erilaisia maustettuja tomaattikastikkeita, riisejä ja pastoja löytyy aina kaapista.

Herkullista, mutta terveellistä! Joko sinä olet kokeillut kikherne- tai tattaripastaa? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti