maanantai 8. heinäkuuta 2019

Sisustuksen viimeistelyä mökillä ja värien harmoniaa









Huomenta uuteen viikkoon!

Olin tupaan haaveillut jo jonkin aikaa sopivaa kevyttä korituolimaista nojatuolia takan läheisyyteen lukupaikaksi, josta voisi samalla ihailla takkatulta pimeinä ja kylminä syksyn (tai kesän kuten nyt) päivinä. Tuolin kriteerinä oli hyvän istuttavuuden lisäksi keveys ja että, sen voisi tarvittaessa nostaa myös ulos. Tuoli löytyi K-raudasta, yhdestä mökkiläisen vakiokaupasta, kuten myös tuolin edessä oleva rahi löytyi samaisella reissulla. Rahin lisäkriteerinä oli että sen tulisi olla tarpeeksi tukeva myös ihan istumiseen ja helposti nostettavissa ulos.

Sekä nojatuoli että rahi pääsivätkin Juhannuksena tosi toimiin ja uloskin, kun oli paljon porukkaa keskikesän juhlaa viettämässä. Molemmat todettu toimiviksi käyttötarkoituksiinsa.

Meillä on värimaailma mökillä hyvin harmoninen lakanoita ja pyyhkeitä myöten. Harmaata eri sävyissä, valkoista, mustaa ja vaaleaa "puunväriä". Uusia hankintoja on helppo tehdä, jos niille enää on tarvetta, kun on tietty värimaailma tiedossa ja pienissä tiloissa harmoninen värien maailma on mielestäni erityisen tärkeä. Astioissakin olen täällä suosinut valkoista ja lasia, tarjoiluastioissa ja mukeissa sallin vähän sinistä raitaa tai pientä kuviota. 

Kivaa viikkoa lomalaisille ja kaikille muillekin,
Johanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti