torstai 7. marraskuuta 2019

Mitä haluan tehdä ensi vuonna?






Mitä haluan tehdä ensi vuonna? 

Ensin muotoilin otsikon muotoon "mitä haluaisin", mutta muutinkin sen muotoon "mitä haluan" - näin asia konkretisoituu helpommin ja saa suuremman merkityksen

  • haluan ja tarvitsen omaa vapaa-aikaa vähintään yhtä paljon kuin nytkin; kesän jälkeen olen pitänyt 1-2 etätyöpäivää viikossa, joka tarkoittaa minulle sitä että teen alkuviikon päivät hyvinkin tiivisti töitä toimistolla, ja torstain ja/tai perjantain pidän etäpäivän, jolloin teen 2-3 tuntia aamusta töitä ja sitten voin mennä vaikka kampaajalle, hierojalle, kävelylle, kahvilaan lukemaan kirjaa tai vain olla kotosalla, usein olen käynyt silloin myös tyttären kanssa lounaalla tai siivonnut kotona, ja jatkan päivää koneella iltapäivällä. Jatkan joka viikkoisten etäpäivien pitämistä siis.
  • haluan tehdä myös jonkinlaista vapaaehtoistyötä, voisin käyttää toisen etätyöpäivän tai osan siitä johonkin sopivaan vapaaehtoistoimintaan. Vinkkejä otetaan vastaan!
  • päästä syyllisyydestä, että jokin treeni on tekemättä, jokin kirja lukematta, jokin näyttely näkemättä - jos tunnen syyllisyyttä siitä, että jokin näistä jää väliin, olen matkalla vääränlaiseen riippuvuuteen
  • muistan palautumisen - sekä mielen että kehon
  • unohdan suorituspaineet - tavoitteeton liikunta tai muu tekeminen 
  • tärkeintä tässä iässä tai missä iässä vaan on peruskunto - arkiliikuntaa vielä lisää
  • teen kaikkea vain sen verran kuin on tarpeellista, en niin paljon kuin on mahdollista - vähempikin riittää
  • karsin turhan tekemisen, delegoin
  • opiskelen lisää positiivista psykologiaa, hyvän työelämän oppeja, elämänhallintaa - uuden oppimista lisää
  • vietän aikaa vain niiden ihmisten kanssa, jotka ovat peruspositiivisia ja voivat antaa jotain tai voin antaa heille jotain - vastavuoroisuus, karsin energiasyöpöt ihmiset pois ympäriltäni 
  • tapaan enemmän ystäviä erilaisten rientojen parissa
  • nautiskelen 
  • matkustelen kotimaassa enemmän
Näillä ajatuksilla kohti uutta vuotta! Nautitaan vielä kuitenkin marraskuun pimeydestä, miten ihanaa onkaan poltella kynttilöitä, käpertyä sohvalle teemukin ja kirjan kanssa illalla villasukat jalassa, käydä kävelyllä pimeällä ihastelemassa naapureiden kotien ulkovaloja ja kynttilöitä ikkunalaudoilla sekä antaa joulun hiipiä pikkuhiljaa mieleen ja sydämeen. 

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Hyvä ja tärkeä listaus, pidä siitä kiinni <3 Vapaaehtoistyö - asia joka on keikkunut to do -listallani ainakin 10 vuotta, mutta jonka aikanaan lykkäsin tulevaan aikaan ruuhkavuosiverukkeella. No, nyt alkais olla aikaa, kun lapset ovat isoja ja parit hallituspaikat olen just jättänyt tai jättämässä, joten vain ryhtymään rupeaminen puuttuu. Muutamia ajatuksia on, jutellaan niistä ihan kohta lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän kiinni varmasti! Vapaaehtoistyö tuntuu keikuvan aika monen listalla tällä hetkellä kun on enemmän omaa aikaa ruuhkavuosien helpotettua. Hyvät juttelut eilen ja muutenkin antoisa päivä! Kiitos seurasta.

      Poista