keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Kotisuunnitelmat ja muutto "maalle"









Suunnitelmat muuttuvat meillä monesti nopeasti, ainakin asuntojen suhteen. Niin nytkin. Meidän piti muuttaa uuteen valmistuvaan kerrostaloon hyvien ulkoilumaastojen viereen tulevien kuukausien aikana lyhyehkön matkan päästä Helsingin keskustasta. Pääsimme käymään rakennustyömaalla helmikuun lopulla asunnossamme. Olimme kovin hiljaisia ja miettiväisiä sieltä lähdettyämme. Paikka ei tuntunut meidän kodilta monestakin syystä. Ja siihen tunteeseen oli uskottava.

Meni jokunen viikko, alkoi korona-aika ja löysimme itsemme "maalta" katsomassa omakotitaloa. Ja kyllä, muutamme kesäkuussa omakotitaloon ensimmäistä kertaa, pysymme Uudellamaalla eli ei sen kauemmaksi "maalle" mennä. Kauniissa maalaispeltomaisemassa järven rannalle odottaa uusi kotimme. 

Mieheni on katsellut taloja alueelta jo vuosien ajan, itse en vaan koskaan oikein lämmennyt ajatukselle. Halusin asua ratikkamatkan päässä keskustassa, kuten olemme nyt kolmisen vuotta tehneet, tosin kahdessa eri osoitteessa. No, tämä on nähty ja koettu nyt, kivaa oli ja kaiken sen arvoista. Mutta sitten tuli korona ja sai ajatukset kääntymään täysin toiseen suuntaan pois väenpaljoudesta. Huomasin, että pärjään oikein hyvin ilman "keskustassa piipahtamista". Ja pääsehän sitä tuolta "maaltakin" Helsinkiin reilussa puolessa tunnissa.

Nyt olisi aika suunnata katseet maalipurkkeihin ja tapetteihin. Uudessa kodissa riittää pieni pintaremontti, jonka pyrimme tekemään mahdollisesti ennen sisään muuttoa. Tämän takia en toivo kovin helteistä kesä-heinäkuun vaihdetta. ;)

Vielä en ole oikein ehtinyt fiilistellä sisustamista kovinkaan paljon, mutta ajan kanssa laitellaan kotia meidän näköiseksi. Pääsemme vielä kerran ennen muuttoa käymään siellä, ottamaan mittoja ja katsomaan mitkä seinät vaativat maalisutia. Remontti- ja sisustusjuttuja siis tulossa myöhemmin lisää!

4 kommenttia:

  1. Kuten huomasit viestittelyissämme, en ole pitkään aikaan lukenut blogeja - olen tietoisesti yrittänyt vähentää kaikenlaista someilua.
    Täällähän tämä uutinen tosiaan olikin! Odotan innolla minkälaisen talon olette löytäneet ja minkälaiset maisemat siellä on - järvenranta kyllä kertoo paljon <3
    Ihanaa juhannuksen odotusta Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit, kommentistasi. Somettamisen vähentäminen on ihan hyvästä välillä.Jäänyt tämä blogikin vähemmälle, kun ollut niin kovasti kiirettä töissä, ja nyt painaa jo muutto päälle. Mutta tulet sitten käymään alkusyksystä vaikka! Ihanaa kesää.

      Poista
  2. Tämä on kyllä niin ihana juttu!
    On aivan mahtavaa, että uskalsitte kuunnella tuntemuksianne ja teitte aika suurenkin ratkaisun sen pojalta. Jos koti ei tunnu omalta, ei se siitä todennäköisesti muuksi muutu ajankaan kanssa. Uusi koti olisi ehkä ollut etsinnässä hyvinkin pian, jos olisitte jatkaneet alkuperäisellä tiellä.

    Paljon voimia muuttopuuhiin ja ihanaa juhannusviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Suvi, kivasta kommentistasi. Jos jotain hyvää korona-ajassa, niin ainakin meille siitä seurasi pelkkää hyvää ja se saattoi meidät oikealla polulle kodin suhteen. Muuttopuuhat jo kovassa vauhdissa, juhannuskin meni, kuten huomaat, en ole täälläkään ehtinyt käydä, päivittämässä alkukesän ja juhannuksen kuulumisia. No, kunhan elämä vähän tästä rauhoittuu, niin ehtii taas bloginkin pariin.

      Poista