perjantai 5. helmikuuta 2016

Projekti C.


Viime marraskuun alussa aloitin elämäntapamuutoksen, jota kutsun nimellä Projekti C. Aloitin elämäntapojen muuttamisen syömisten suhteen Cambridge-ohjelma avulla. Siinä on kuusi tasoa, jotka kaikki käydään läpi oman valmentajan kanssa kullekin henkilölle sopivassa ajassa. Alussa kalorimäärät pudotetaan hyvinkin pieneen ja syödään vain Cambridge-aterioita, sitten vähitellen lisätään tavallista ruokaa valmentajan ohjeiden mukaan, kunnes Cambridge-aterioista luovutaan kokonaan. Tarkoituksena on oppia pienemmät, oikeat annoskoot ja oikea ateriarytmi. Valmentajan luona käydään alussa kerran viikossa ja sitten käyntikerrat harvenevat. Olen saanut nyt 3 kuukaudessa pudotettua 10 kiloa! Jonkin verran on vielä kiloja karistettavana, mutta pikkuhiljaa, ihan asetetussa tavoiteajassa en tule pääsemään tavoitteeseeni, kun kroppa vähän jumitti kilojen kanssa ja muutaman lomamatkankin olen hallinnut painoa, en pudottanut. 


Olen varmasti kokeillut kaikki olemassa olevat dieetit ja ollut myös ravintoterapeutin ohjauksessa ja ties mitä, mutta tämä on ensimmäinen mikä oikeasti tuntuu toimivan minulla. Toki sitten kun olen saavuttanut tavoitepainoni, alkaa vasta se varsinainen työ minkä pitäisi sitten kestää loppuelämän, siksi eteneminen pikkuhiljaa totutellen uusiin ruokailutapoihin ja - määriin on hyvä ja toimiva. Ainoastaan ihan alussa koin kovaa nälkää, päätä särki ja paleli, mutta kun siitä pääsi parissa päivässä eroon, niin kaikki on ollut melko helppoa. Mitään muuta en ole muuttanut kuin syömiseen liittyviä asioita, liikunta oli alussa vain kävelyä, ohjeiden mukaisesti, koska ollaan niin pienillä kaloreilla, mutta tietyssä vaiheessa sain aloittaa taas jumpat ja joogat, ja olen tullut siihen tulokseen, että kyllä se paino oli minulla tullut ihan syömisellä ja sen pois saaminen liikkumalla 2-5 kertaa viikossa ei ollut toimiva yhtälö, koska annoskoot ja ruokailujen määrät päivässä olivat mitä olivat.


Jos olet jo kokeillut kaikkea muuta, niin mieti jos tästä olisi sinulle apua! Voin suositella.


Kivaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Hienoa lapseni, että olet päässyt noin paljon lähemmäs tavoitettasi. Itse tiedän, mikä onnen ja ilon tunne on, kun tavoite lähestyy. Tsemppiä. Ja sen kyllä huomasi, että kilot ovat vähentyneet!

    VastaaPoista