perjantai 19. elokuuta 2016

Löylyssä

Olimme eilen Ihanaisten kanssa Löylyssä saunomassa. Tämä oli mulle ensimmäinen kerta varsinaisessa yleisessä saunassa, jos uimahalleja ja kylpylöitä ei lasketa. Löylyhän on ulkoapäin ja sisustukseltaan todella upea kokonaisuus ja sama tyyli jatkui saunan puolella. Muutama huono puoli tuli kyllä valitettavasti havaittua heti. Ensinnäkin saunan vastaanotto oli todella ahdas tila, siihen kun pelkästään meidän porukka saapui, seitsemän naista, niin tilassa ei tiennyt miten päin olisi pitänyt olla. Maksamisen ja pyyhkeiden saamisen jälkeen piti palata käytävää pitkin hieman takaisin, ja jättää kengät ja mahdollinen takki käytävällä olevaan kaappiin, ei kovin toimivaa. Pukuhuone oli yhtälailla ahdas ja todella kuuma, eikö ilmastointi toiminut kunnolla? Suihkuhuonekin oli pieni ja vuoroa sai odotella. Itse saunat ja vilvoittelutilat sitten olivatkin todella tilavat ja avarat isoine merelle antavine ikkunoineen. Puulämmitteisestä saunasta näki kivasti merelle ja savusaunassa kiivettiin hyvinkin jyrkät portaat ylös lauteille. Löylyt kummassakin saunassa olivat lempeät ja saunaisäntä kävi löylyä heittämässä aina välillä ja opastamassa samalla omatoimiseen löylynheittoon. Kävimme toki myös uimassa, aallokko oli vain eilen illalla aika kova, mutta kyllä siinä muutaman vedon otti. 


Meidän oli tarkoitus tietenkin syödä myös Löylyn ravintolassa, mutta paikka oli tupaten täynnä sisältä ja ulos emme halunneet mennä kolean ja tuulisen sään takia. Aikamme odottelimme josko jokin pöytä vapautuisi, mutta kun näin ei käynyt, niin päätimme kävellä viereiseen Birgittaan ja saimme pöydän takan vierestä ihanalla merimaisemalla. Söin ihanan kasvis-savulohisalaatin ja jöin vihreää teetä, jossa mausteina oli puolukkaa ja koivua, mikäs sen paremmin olisikaan sopinut eiliseen iltaan.



Rentoa viikonloppua, toivottavasti luvattu lämpöaalto tulee vielä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti