keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Vartiosaari - helmi keskellä kaupunkia














Viime sunnuntaina hyppäsin autoon ystäväni ja koiriemme kanssa ja hurautimme lyhyen matkan, jotta pääsimme jäätä pitkin ylittämään kapean salmen Vartiosaareen. Huomasimme, että jää olikin paljon kantavampi isommalta alalta kuin olimme ajatelleet ja tajusimme, että olisimme oikeastaan päässeet kotoota kävellen jäätä pitkin tuonne Vartiosaareen, joka oli tämän sunnuntain kävelyretken kohteemme. Jäällä oli paljon porukkaa liikkeellä suksilla, pyörillä, kelkoilla ja kävellen. 

Vartiosaaren pääsee kiertämään luontopolkua pitkin, häiritsemättä silloin niitä muutamaa vakituisesti siellä asuvaa perhettä tai tallaamatta kesäasukkaiden puutarhoja. Tosin reitillä ei kovin montaa huvilaa pääse näkemään, mikä on sinänsä harmi, mutta ymmärrän yksityisyyden halun myös siellä asuvilta. Saaren korkeimmalta kohdalta on upeat näkymät ulapalle, polulla on ihania vanhoja ja hauskoja nimikylttejä, kuten Viiskulma. Nautimme kävelystä yhtä paljon kuin ihanat koiramme, jotka olivat ihan tohkeissaan uudesta lenkkimaatosta uusine hajuineen. Harmi vaan, että saari tullaan jossain vaiheessa rakentamaan täyteen kerrostaloja, jos valitukset eivät mene läpi. 

Sää oli keväisen aurinkoinen, joten meillähän oli heti aurinkolasit silmillä! Toivottavasti jäät kuitenkin vielä kestävät jonkin aikaa, että saa nauttia ulkoilusta lisää merenjäällä liikkuen. Ensiviikolla liikutaankin sitten eri maisemissa, mutta lumiliikuntaa kuitenkin tiedossa hiihtolomailun merkeissä.


Nautitaan vielä talvesta, siitä vähäisestäkin, sen aikaa kun sitä kestää!

2 kommenttia: