torstai 20. heinäkuuta 2017

Kalapata Andalusialaisittain







Mökillä on aina kiva kokeilla jotain uutta ruokaa ja tämän mökkiloman yksi kokeilumme oli kalapata. Ostimme torilta lohenperkeitä ja keitimme niistä liemen jo edellisenä päivänä. Liemeen laitoimme porkkanaa, fenkolia, sipulia ja valkosipulia, joita kuulotimme voissa ja lisäsimme vettä sekä valkoviiniä niin, että kalanperkeet peittyivät. Mausteeksi vielä muutama maustepippuri ja suolaa. Annoimme liemen kiehua reilun tunnin verran, jonka jälkeen laitoimme jäähtyneen liemen jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää.

Seuraavana päivänä keitin vielä lientä kokoon puoleen siitä mitä sitä oli ja viritimme tulen tiiligrilliin. Teimme padan paellapannussa, johon laitoimme voita ja oliiviöljyä. Kun voi oli sulanut, lisäsimme sipuli- ja valkosipulisilpun, chiliä ja jalopenoa, savustettua paprika -maustetta ja annoimme mausteiden saada väriä ja antaa makua pataan. Kun mausteet olivat paistuneet tovin, lisäsimme tomaattilohkot, kalalientä ja valkoviiniä. Annoimme liemen kiehua ja maustua hetken, jonka jälkeen lisäsimme kalapalat.
Pataan laitoimme lohta, kuhaa ja jättikatkarapuja. Paistoimme jättikatkaravut alussa heti kun voi/öljyseos oli kuumaa, jotta saimme niihin rapean paistopinnan, mutta ne voi laittaa myös yhtäaikaa kalojen kanssa. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Muista sekoitella pataa koko ajan ja pitää tuli maltillisena grillissä. Kun kalat ovat kypsiä, lisää päälle yrttejä, me laitoimme lehtipersiljaa ja minttua. 

Nauti heti rapean maalaisleivän tai riisin kanssa lämpimänä kesäiltana auringon laskiessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti