maanantai 10. heinäkuuta 2017

Suomenlinna ja ravintola Valimo


















Lähdimme viime perjantaina koko perhe Suomenlinnaan. Sää oli mitä ihanin, ensimmäisen kerran tarkenin lähteä ulos shortseissa ja t-paidassa, toki kesäkassissa oli mukana kevyt neuletakki ja ohuet kesähousut, jos olisin alkanut palelemaan, mikä on hyvin yleistä minulle nykyään, mutta onneksi lisävaatteita ei tarvittu. Lauttamatka Suomenlinnaan on jo itsessään elämys, kun näkee kaupungin mereltä käsin. Perille päästyä kävelimme koko saaren ympäri ja istuskelimme eteläisillä kallioilla ihailemassa aaltojen lyöntiä kallioihin. Olisin voinut jäädä siihen istumaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa, mutta vatsassa alkoi kurnimaan ja lounaspaikan etsintä sai alkaa. 

Tyttären suosituksesta päädyimme ravintola Valimon terassille syömään todella herkulliset pastat. Olen aina hyvin skeptinen tilamaan Suomessa pastaa, mutta meidän kaikkien pasta-annokset olivat oikein herkulliset, pasta oli al dente ja terassilla oli lämmintä kylmän valkoviinin viilentäessä mukavasta.

Suomenlinnassa on parasta ihanat, upean väriset puu- ja kivitalot, vanhat portit, muurit, maisemat, pensaiden suojassa olevat istuskelupaikat, lämmin kallio varpaiden alla aaltojen löydessä rantaan...se oli pieni, suuri kesämatka! 

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Teillä on ollut huippu päivä sekä sään että sisällön puolesta, seuraa tietenkään unohtamatta :) Oliko mukana The Kesäkassi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä The Kesäkassi on kulkenut mukana koko kesän, siihen mahtuu hyvin vaihtovaatetta, kirjaa ja läppärikin on siinä kulkeutunut töihin; sitä on sitä parempi kantaa mitä täydempi! :)

      Poista