keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Hotelli Gran Melia Victoria - Palma de Mallorca

























Kuten edellisessä Rukan postauksessa kirjoitinkin, kaunis ympäristö tekee olemisesta ihanampaa ja nautinnollisempaa. Sielu lepää esteettisessä ympäristössä ja lomakin tuntuu kaksin verroin paremmalta kun ympärillä olevat esineet, huonekalut, kukat ja kokonaistunnelma on sopusoinnussa. Kauniin silmiä hivelevän maiseman päälle vielä sopivaa musiikkia, niin verenpaine laskee ja hermot lepää. 

Olin viime viikolla neljä päivää tyttären kanssa Mallorcalla pikkulomalla. Pysyttelimme Palman kaupungissa, mutta saarella olisi varmasti paljon muutakin nähtävää, mutta se vaatisi autonvuokrauksen ja se olisikin jo kokonaan toinen tarina se. 

Teimme syksyn alussa kumpainenkin listan, jossa oli viisi Euroopan kohdetta ja siitä sitten karsintatekniikalla aloimme käydä listaa läpi ja päädyimme Palmaan, joka ei ollut kummankaan listalla. Emme oikein osanneet listojemme perusteella päättää kohdetta, mutta sitten koitti Black Friday ja tyttäreltä alkoi tulemaan viestejä, että nyt saisi halpoja lentoja Palmaan. No, eihän siinä mennyt kuin hetki, niin lentoliput olivat sähköpostissani. Sitten vain hotellisuosituksia pyytämään Palman kävijöiltä ja Melia-ketjua suositeltiin, joten tein varauksen Gran Melia Victoriaan.

Sunnuntaiaamuna matka lentokentältä hotelliin kesti noin 10 minuuttia ja hotellimme sijaitsi kävellen keskustasta noin 15-20 minuutin päässä. Aluksi kävelymatka tuntui ehkä hivenen pitkältä, mutta taisimme kävellä sen joka päivä kaksi kertaa - aamupäivällä ja sitten illalla uudelleen, joten käveltyä tuli paljon tällä lomalla eikä kuntosalille enää jaksanut mennä, vaikka meillä urheiluvaatteet olikin mukana.

Hotelli on todella tyylikäs kokonaisuus; mustaa, valkoista, puunsävyjä. Aitoja kukkia, kynttilöitä, peilejä, rauhallisuutta. Muutama kuva yllä huoneestamme, josta oli myös näkymä Palman huvivenesatamaan ja rantabulevardille. Hotellin yleiset tilat, kuten kuvissa oleva aula, aamiaisravintola ja terassi huokuivat kauneutta ja sopivaa ylellisyyttä. Palvelu oli todella ystävällistä ja avuliasta, hymyilevää ja kohteliasta, vieraanvaraista.

Hotellista löytyy pieni sisäuima-allas (kuva) ja sauna, kauneushoitola ja pieni kuntosali, sekä ulkouima-allasalue aurinkopeteineen. Aulasta löytyy myös pieni baari kivoilla oleskeluryhmillä, ravintola ja tuo kuvissakin näkyvä aamiaisravintola.

Ja entä sitten aamiainen? Oli paljon espanjalaisia leivonnaisia, pullia, kakkuja ja croisantteja eri makuvariaatoilla, mutta myös runsas kattaus tuoreita hedelmiä, jogurttia, leikkeleitä, vihanneksia, leipiä, erilaisia munakkaita tai munakokkelia sai pyydettäessä - kahvi ja tee tarjoiltiin kannuissa pöytiin.

Voin lämpimästi suositella Gran Melia Victoria -hotellia Palmassa. Kirjoitan vielä Palman matkasta lisää, mm. mitä kannattaa mielestäni ainakin nähdä.


Keväisen kolea ilma edelleenkin, mutta valoa riittääkin kivasti koko hereillä olon ajaksi, joten nautitaan siitä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti