maanantai 27. heinäkuuta 2015

Kesäilta - ravintolasuositus

Parasta ovat extemporee jutut! Erään aamupäiväisen Porvoon retken aikana mietimme että olisi kiva mennä illalla keskustaan lasilliselle ja syömään, pyysimme vielä ystävätkin mukaan ja illastahan tuli todella hauska. Oli aurinkoinen ja lämmin päivä (harvinaista tänä kesänä!); aamun olin aloittanut koiralenkillä, kahvakuulatreenillä ja uinnilla meressä. Sitten olikin ohjelmassa edellisen postauksen Porvoon retki ja iltapäivällä pienet päikkärit parvekkeella. Sitten vain mekko päälle, korkkarit jalkaan ja kohti keskustaa.



Ravintolaksi valikoitui meille jo tuttu Pompier Espa. 




Alkuun söin paistettuja kampasimpukoita, muhennettua kukkakaalia ja escabeche-vinaigretteä. Kampasimpukat on mun yksi lemppariraaka-aine!



Pääruoaksi söin kuhaa, katkarapuja ja ruskistettua voita ja piparjuurta, uusia perunoita. Valkoviinilinjalla siis läpi aterian! Todella maukas ja kesäinen annos.



Jälkiruoaksi herkuttelin Tarte Tatin, Bourbon vaniljajäätelöä ja karamellikastiketta. Lämmin omenapiirakka ja kylmä vaniljajäätelö - ihana yhdistelmä!



Näitä lisää - kuten totesimme kaikki yhdessä illan päätteeksi!



ps. illan asuna Miamin reissulta ostamani Ralph Laurenin raidallinen kesämekko!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti