perjantai 3. maaliskuuta 2017

Kasvisruokaa - lasagne














Kasvisruokaa pitkästä aikaa ja jatkossa ainakin kerran viikossa. Olen myös ajatellut kokeilla näitä uusia ns. lihankorvikkeita kuten nyhtökauraa, härkistä ja mifua yms. Härkistä jo kokeilinkin joku aika sitten ja tein siitä perinteistä "bologenesekastiketta" spaghetin seuraksi ja siitä tuli kyllä hyvää ja perhekin piti siitä, ja kuulemma voin tehdä toistekin. 

Tämän viikon kasvisruoaksi tein lasagnen. Ohjeen nappasin Jonnamaista-blogista, ja muutelin sitä vähän tyypilliseen tapaani.

Tarvitset:
yhden sipulin
valkosipulia maun mukaan
oliiviöljyä tai voita
tuoreita herkkusieniä (1 pkt)
lehtikaalia (1/2 pussia)
tuoretta tai pakastepinaattia (1 pussi/rasia)
kirsikkatomaatteja (1 rasia)
artisokan sydämiä sen verran kun löytyy
marinoitua paprikaa sen verran kun löytyy
tomaattimurskaa (1-2 prk)
tuorejuustoa, makuna esim aurinkokuivattutomaatti (1 pkt)
suolaa 
mustapippuria
juustoraastetta
tuoretta basilikaa

Silppua sipuli ja valkosipulit, viipaloi herkkusienet, lohko kirsikkatomaatit, revi lehtikaali silpuksi, revi myös pinaatinlehdet pienemmiksi. Paista toisella pannulla herkkusienet ja sipulit öljyssä tai voissa. Paista toisella pannulla lehtikaalit, pinaatit ja tomaatit, lisää sekaan paistetut sienet ja sipulit, sekä artiksokat ja paprikat, kuten myös tomaattimurska ja tuorejuusto. Mausta ja sekoita hyvin. Voitele vuoka. Lado pohjalle lasagnelevyjä, lusikoi päälle kastiketta ja juustoraastetta, lisää vielä näin kaksi kerrosta. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia. Artisokan sydämet ja paprikat olivat jääneet yli muista kokkailuista, joten päätin hyödyntää purkinpohjat tähän, myös jos olisi ollut aurinkokuivattuja tomaatteja purkissa, niin olisin nekin tuonne sekaa laittanut tai melkein mitä vaan.


Herkullista ja täyttävää! Vaihtele täytteitä mieltymystesi mukaan rohkeasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti