sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Raclette - lämmittävää talviruokaa

Eilen, lauantaina, kävimme pitkästä aikaa leffassa iltapäivänäytöksessä, ja sen jälkeen kaupan kautta kotiin raclettetarpeiden kanssa. Raclettepannun olin jo aamulla hakenut kellarista. Kotiin päästyä lähdin herra koiran kanssa lenkille kauniiseen maisemaan lumihiutaleiden leijaillessa taivaalta, kovin pakkanenkin oli lauhtunut, joten emäntä ja koira tarkenivat tehdä kivanpituisen lenkin alkuviikon pikkulenkkeihin verrattuna. Lenkin jälkeen sytytimme taas takan ja nautimme viimeiset glögilasilliset mitä oli joulusta jäänyt. 


Ruoan laittaminen viikonloppuna on meille tapa rentoutua, erityisesti perjantai- ja lauantai-iltoina. Katamme pöydän aina kauniisti, tai siis minä sen katan, tyttären kotona ollessa usein hän teki sen. Tytär tuossa sanoikin soittaessamme perjantaina, yksi asia mitä hän kaipaa täältä, joka ilahdutti kovasti meitä, on nämä yhteiset ruoanlaittohetket muun muassa, vaikka kertoikin osallistuvansa host-perheessä myös ruoanlaittoon.



Tällä kertaa meillä oli lihana sisäfileen pätkän häntäpää, mikä on aina vähän haasteellinen pala käyttää tai saada kypsymään samaan kypsyysasteeseen koko fileen kanssa, joten leikkaamme sen usein pois ja laitamme pakastimeen odottamaan sopivampaa käyttöä. Karitsa sopii hyvin myös racletteen, miksei broileri ja possukin, kun malttaa vaan kypsentää ne kunnolla, joskus ollaan myös käytetty katkarapuja, niiden maku vaan jää juuston maun alle, mutta toki äyriäiset tai kalakin käy, jos seurassa on henkilöitä, jotka eivät syö lihaa. Laita tarjolle paljon erilaisia kasviksia, tällä kertaa meillä oli paprikaa, pikkutomaatteja, herkkusieniä, puna- ja hopeasipulia, lisäksi vielä keitettyjä perunoita, jotkut käyttävät leipää, maku kysymys, ja pekonia tuomaan rasvaa vähän paistopannulle sekä makua. Kannattaa valita sellaisia kasviksia mitkä kypsyvät suht nopeasti, edellisten lisäksi esim kesäkurpitsaa, maissia, sokeriherneitä tai sitten esikypsentää hitaammin kypsyvät vihannekset valmiiksi. 


Ja sitten se tärkein eli juusto. Kokeilimme kahta erilaista raclettejuustoa, toinen oli ranskalaista ja toinen sveitsiläistä. Ranskalainen oli voimakkaampaa ja meidän mielestä parempaa, sveitsiläisen ollessa paljon miedompaa. Tein myös annoksia, missä oli kumpaankin, toimi hyvin. Lisukkeena vielä hillosipuleita ja pieniä etikkakurkkuja.










Laita pannulle ensin pekonia hetkeksi, sitten vihanneksia ja lihaa, mausta halutessasi mustapippurilla. Kun liha ja kasvikset ovat sopivasti kypsyneet, lisää päälle viipale tai pari kypsää perunaa ja muutama viipale juustoa. Laita pikkupannu raclettegrillin vastusten alle ja anna juuston sulaa ja saada ehkä jopa hieman väriä pintaa. Nauti heti ja laita toinen pannullinen tulemaan samantien. Tällä kertaa nautimme valkoviiniä racletten kanssa, grüner veltlineria suositeltiin jossain artikkelissa ja toimi hyvin. Jos käytät leipää, osta hyvää rapeakuorista maalaisleipää, ja kun laitat pikkupannun grillivastusten alle, laita leipäviipale paistumaan ylätasolle, käännä kerran ja kaada pikkupannun sisältö leipäviipaleen päälle.



Nautitaan pakkaspäivistä ja talvipäivien herkuista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti