perjantai 22. tammikuuta 2016

Banaanileipä

Innostuin tällä viikolla leipomaan, jo pitkään suunnitelmissa ollutta banaanileipää. Seurailin tätä ohjetta, mutta muutin jonkin verran sen mukaan mitä meillä sattui olemaan kaapissa.


Tarvitset seurravaat raaka-aineet:

  • 3 banaania, mielellään todella kypsiä
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl aitoa vaniljajauhetta
  • 2 tl kanelia
  • 1/2 tl kardemummaa
  • 3 kananmunaa
  • 0,5 dl neitsytkookosöljyä tai oliiviöljyä
  • 3 rkl hunajaa
  • 1 dl kaura-, soija- tai mantelimaitoa
  • 2,5 dl tattarijauhoja
  • 2,5 dl mantelijauhoja
  • kuorellisia manteleita koristeeksi



Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Soseuta banaanit, lisää joukkoon kaikki mausteet ja sekoita hyvin. Jos käytät kookosöljyä, sulata se ja lisää käyttämäsi öljy seokseen. Lisää kaikki loput aineet. Sekoita hyvin. Taikina on varsin löysää, sitä ei kannata ihmetellä. Voitele leipävuoka ja kaada taikina vuokaan. Leikkaa manteleita pienemmiksi ja koristele leipä niillä. Paista uunissa 40-50 minuuttia. Valmis leipä olisi hyvä säilyttää jääkaapissa pidemmän säilyvyyden takaamiseksi tai voit toki pakastaa vaikka valmiina viipaleina. Leipä on siis gluteiiniton, sokeriton, maidoton ja pähkinätön.



Herkuttelin leipäviipaleen paksun kreikkalaisen jogurtin ja kiiviviipaleiden kanssa, maistuu myös sellaisenaan tai avokadon tai juustoviipaleen kanssa. Lisää leipomisjuttuja tulossa pitkin kevättä!

Talvista viikonloppua kaikille!

4 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta! Teen viikonloppuna, oli niin herkullista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä; vähän liiankin hyvää! On muuten hyvää avokadon ja kylmäsavulohen kanssa myös.

      Poista
  2. Joo, söin eilen aamupalana avokadon kanssa.

    VastaaPoista