lauantai 20. huhtikuuta 2019

Palma de Mallorca - positiivinen yllätys























Appelsiini- ja sitruunapuita, palmuja, kaktuksia, pieniä kujia, vanhoja rakennuksia, värikkäitä taloja, toriaukioita, katukahviloita, kalastajaveneitä, huvijahteja, kimmeltävä Välimeri ja merentuoksu, lyhyet välimatkat, herkullinen ruoka, yleinen siisteys, keväinen sää ja sopiva määrä turisteja.

Siinä päällimmäiset mietteet ja tunnelmat joilla Palma de Mallorca meidät yllätti.

Palvelu oli todella ystävällistä ja huomaavaista joka paikassa. Kun olen asiaa nyt miettinyt, niin en ole koskaan millään reissulla kohdannut aidosti niin ystävällistä ja kohteliasta käyttäytymistä turisteja kohtaan kuin Palmassa. En osannut oikein odottaa mitään kohteesta, mielessä oli lähinnä jokin pölyttynyt mielikuva saaresta jostain 70-80 -luvulta. Muutaman viime vuoden aikana ystävät ja tuttavat ovat kertoneet käyneensä Palmassa ja siitä se kiinnostus saarta kohtaan sitten lähti meilläkin. Sain hyviä vinkkejä mm. Sopusointuja -blogin Maaritilta. Kävimme oikein kartan kanssa kaupat, kahvilat ja kävelykadut läpi, jolloin mielessä oli selkeä kuva Palman keskustasta. Kiitos, Maarit, hyvistä vinkeistä!

Palmaan aion matkustaa uudelleen, ensikerralla ehkä mieheni kanssa, jolloin voisimme vuokrata auton ja käydä vaikka muutaman kierroksen golfiakin pelaamassa. Mutta ennen seuraavaa Mallorcan matkaa on muita matkoja varattuna ja suunnitteilla erilaisilla porukoilla, mutta nyt istun maailman parhaassa kohteessa, joka voittaa kaikki maailman paikat ja nähtävyydet - oma mökki.

On lankalauantai ja täällä mökillä olemme nyt viettäneet pääsiäistä, jota on onneksi vielä jäljellä. Aurinko paistaa, linnut livertää, lumi sulaa ja jäät hajoavat järvellä. 

Rentouttavaa pääsiäisen jatkoa ja nautitaan pitkästä vapaasta!

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Innostivat kaivamaan kalenterin nenän eteen ja laskemaan - enää 23 pv Palmaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja kyllä niitä kuvia tulikin otettua. Niinpä se teidänkin reissu lähenee. Ihana nähdä ja kuulla sitten sunkin matkakuvakertomuksia.

      Poista
  2. Oi, kiitos Johanna kiitoksista <3 Mukavaa että niistä oli hyötyä, katsoinkin että olet hyvin pyörinyt niissä paikoissa mitä katseltiin.
    Mulla on muuten myös lennot jo ostettuna syyskuun alkuun ja löysin superkivalta tuntuvan hotellin ihan ydinkeskustasta, mutta pikkukadulta. Tehty vanhaan palatsiin :) No, paikan päällä sitten näkee osoittautuuko yhtä ihanaksi kuin on kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli hyötyä vinkeistä! Ihanaa, että uusi reissu sinullakin sinne tiedossa. Ja saamme varmasti kaikki uusi vinkkejä taas reissun jälkeen.

      Poista