sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Neljä ravintolavinkkiä Pariisiin













Syksyisen aurinkoista sunnuntaita! Palasimme juuri mökiltä, piti jo siellä kirjoitella vielä Pariisista, mutta sää olikin parempi kuin ennustukset antoivat ymmärtää, joten en malttanut enkä olisi ehtinytkään istua koneen ääressä sisällä. 

Pariisissa paistoi aurinko siniseltä taivaalta, lämpötila liikkui 22-26 asteen välillä, meille siis vielä kovin kesäisen helteistä, mutta paikalliset siellä jo tikkitakeissaan ja huiveissaan kulkivat. Osa puiden lehdistä alkoi jo kellertämään, joten syksyn tuntua alkoi kuitenkin olemaan.

Tässä muutama kiva ravintolavinkki Pariisiin menijöille.

La Bécane Á Gaston, 24 Rue Lucien Sampaix. Sivukujalla pieni, intiimi, tunnelmallinen kortteliravintola, paikallisten suosima perheravintola. Pöytävaraus suositeltava, ainakin jos on yli kaksi henkilöä seurueessa, toki aina kaksi mahtuu varmasti baaritiskille syömään. Ruoka oli todella maukasta, kunnon annokset, perinteistä ranskalaista keittiötä. Tiivis tunnelma. Syötiin mm. sardiineja ja etanoita. Kannattaa mennä matkankin päästä.

Au Petit Riche, 25 Rue le Peletier. Paikka tarjoaa traditionaalista burgundilaista ruokaa, jo vuodesta 1854. Historiaa huokuva ympäristö, kiva perinteinen tunnelma, klassinen Belle Epoque -sisustus, ruoka oli todella herkullista, rehellistä ja aitoa. Seurueemme söi mm. etanoita, ankanmaksapateeta, sipulikeittoa ja kuhapullia hummerikastikkeessa. Ainoa mikä ei toiminut oli tarjoilu, selkeästi hovimestarilla ei ollut homma ihan hanskassa ja/tai tarjoilijoita oli liian vähän. Saimme kyllä hyvän hyvityksen huonosta tarjoilusta, siitä pisteet. Aiemmin paikka oli mm. oopperan henkilökunnan suosiossa, nykyään lehtimiehet, näyttelijät, pankkiirit ja turistit ovat löytäneet paikan. Suosittelen. 

Benoit Paris, 20 Rue Saint-Martin. Alain Ducassen yksi monista ravintoloista. Käytiin täällä lounaalla. Vaikka paikalla on Michelin-tähti, niin 3-ruokalajin lounasmenu maksoi vain 39 €, mikä on kohtuuhinta Pariisissa tuon tason lounaasta. Alkuun tuli kaikille juustoisia tuulihattuja - ne vain sulivat suuhun. Annokset olivat kauniita ja selkeitä, maut kohdillaan. Pidän siitä kun tiedän annosta katsomalla mitä syön. Etanat oli etanoita, kyyhky oli kyyhkyä ja kauden hedelmätortusta näki, että siihen oli käytetty persikoita. Ennen laskua pöytään tuli vielä itsetehtyjä suklaakonvehteja, vaahtokarkkeja ja Madeleine-leivoksia, jotka olisivat riittäneet hyvin jälkiruoaksi. Tämä olikin ainoa paikka missä söimme jälkiruokaa. Suosittelen ehdottomasti. 

Restaurant Le Sagittaire Paris Montmartre, 77 rue Lamarck. Yksi meidän suosikeista jo vuosien takaa Montmartren-alueella. Omistaja José on aina paikalla itse. Paikka on kaunis, tyylikäs, elegantti ja pieni. Voit joko valita alkuruoan ja pääruoan tai pääruoan ja jälkiruoan, hintaan 24,50 € sisältäen 1/4 karahvin viiniä tai kivennäisveden ja kahvin. Tai voi valita talon aperitiivin, alku-, pää- ja jälkiruoan, 1/2 karahvia viiniä tai kivennäisvettä ja kahvin, hintaan 37 €. Ja sitten vain valitset listalta mieleiset ruoat. Maalaispatee oli äärettömän mehukasta ja ankka herkullisen perunasoseen kanssa oli oivallinen päätös Pariisin matkalle.

Kiitos Pariisi ja koko meidän matkaporukka! Pitkään odotettu reissu saatiin vihdoin toteutettua. Jäi monia kivoja muistoja. Ensi kertaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti