maanantai 18. huhtikuuta 2016

Uusi hylly olohuoneessa

Muutama viikko ehdittiin olla ilman hyllyä meidän olkkarin tv-nurkkauksessa, mutta viime viikolla uusi hylly saapui ja saimme laittaa kirjat takaisin lattialta hyllyyn. Hylly on Boknäsin Ethnicraft M-avohylly ja materiaali tammea tiikkiä. Hyllyn voi laittaa näin vaakaan kuten me laitoimme tai pystyyn, sitä voisi käyttää hyvin myös tilanjakajana. Myynnissä on myös vähän pienempi malli. Halusimme matalamman hyllyn aiemman korkeamman tilalle, joka tukki tilan jotenkin ja tuntui että hylly oli koko ajan kaatumassa päälle ja liian tummakin se edellinen oli, se sopi paremmin meidän vanhaan kotiin, mutta onneksi löysimme vanhalle hyllylle uuden hyvän kodin.




Hyllyn päälle sain nyt tuon yhden pöytävalaisimen lähelle nojatuolia, jossa on kiva lueskella ja ennen nojatuolin vieressä ollut jalkavalaisin sai uuden paikan toisen sohvan vierestä, jossa siinäkin on nyt parempi lukuvalo. Hyllyn päälle voin laittaa kukkakimpun tai kynttilöitä, mutta en toki ala sitä täyttämään tavaroilla, kerralla vain yksi elementti siihen päälle valaisimen lisäksi. Osan hyllyistä jätimme tyhjiksi tarkoituksella, se tuo lisää avaruutta ja keveyttä. Seinälle hyllyn päälle tulee jossain vaiheessa jokin taulu tai taulukollaasi, jollaista olen suunnitellut, mutta mietimme nyt rauhassa ja totuttelemme tähän uuteen ilmeeseen.














Hyllyn hankinta ohitti muut listalla olleet sisustusprojektit/hankinnat, mutta palataan niihinkin ajan kanssa. Kivaa alkanutta viikkoa!

ps. laittelen uusia kuvia tästä kohteesta, kun saamme seinälle jotain...

4 kommenttia:

  1. Oot asetellut kirjat tosi kivasti ja nuo keltaiset astiat sopivat tosi hyvin siihen lähellä olevaan tauluun. Looks good!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuossa on aika kiva vaihdella järjestystä ja nostaa eri kirjoja esille fiiliksen mukaan. Ollaan tosi tyytyväisiä hyllyyn ja luonnossa vielä paremman näköinen, hyllyn tallentaminen kuviin tuntui tosi vaikealta.

      Poista
  2. Hauskan ilmava ja leikkisäkin kokonaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Tykätään kovasti ja tuon kanssa on monia mahdollisuuksia nyt ja myöhemmin.

      Poista