keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Myskikurpitsaa ja spaghettia

Syksyn yksi ihanista raaka-aineista on erilaiset kurpitsat. Tämän ohjeen löysin Jonnamaista -blogista, mutta vähän muutin ohjetta tapani mukaan. Tulossa myöhemmin vielä kurpitsakeittoa ja ehkä jotain muutakin ohjetta kurpitsasta, kunhan syksy tästä etenee.





Tarvitset:
1 myskikurpitsan
täysjyväpastaa
1 salottisipulin
1-2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
tuoreita yrttejä, esim. basilikaa
manteleita tai pähkinöitä
vuohenjuustoa yhden pötkön
parmesanjuustoa raastettuna





Kuori ja pilko myskikurpitsa kuutioiksi, silppua sipuli ja valkosipuli. Levitä kurpitsakuutiot ja sipuli uunipellille, pirskottele päälle vähän oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria, laita 200 asteen uuniin puoleksi tunniksi, sekoita kerran puolivälissä ja lisää samalla valkosipulisilppu. Kun kurpitsat ovat lähes kypsiä, laita pasta kiehumaan. Säästä noin 2 dl pastan keitinvettä. Laita kypsä pasta isoon kulhoon, murustele sekaan vuohenjuustoa ja lisää keitinvettä ensin vähän, sekoita kunnes juusto sulaa kastikemaiseksi pastan joukkoon, lisää loppu vesi pikkuhiljaa sekoittamisen aikana. Lisää kurpitsakuutiot, mantelit ja basilika, mausta vielä tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Raasta päälle parmesania ja nauti heti! 




Olipa muuten todella hyvää. Kurpitsaista keskiviikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti